road 57 intersections – Katinala North

Kantatie 57 on Hämeenlinnasta Pälkäneelle kulkeva kantatie. Tien pituus on 31 kilometriä. Kantatie 57 lähtee Hämeenlinnan Tiiriöstä, jossa se risteää valtatien 3 kanssa. Se jatkuu Hattulan kuntakeskuksen ohi entisen Hauhon kunnan länsiosien kautta Pälkäneeen Kärväntälään, jossa se päättyy valtatie 12:een noin kuusi kilometriä keskustan eteläpuolella.

Tie on kaksikaistainen. Hyväkuntoinen tie on hyvä vaihtoehto matkustettaessa Hämeenlinnan seudulta Kangasalan ja Oriveden suuntaan sekä edelleen Keski-Suomeen.

Katinala on muinaismuistoaluetta, joka tarkoittaa, että kylässä on ollut pysyvää asutusta jo pitkään. Nykyisen maatalousmaiseman juuret ulottuvat jo rautakauteen. Katinalasta on kulkenut keskiajalta asti vilkas tieyhteys kilometrin päässä sijaitsevalle Pyhän Ristin kirkolle, josta muodostui sen ajan hengellinen ja kaupallinen keskus. Kylän läheisyydessä kulkivat myös Hämeen Härkätie ja Hiidentie-meritie. Katinala tunnettiin vauraana kylänä mm. tiiliteollisuuden takia.

Katinalan kylä sijaitsee Hämeenlinnassa Hattulan kunnassa erittäin hyvien kulkuyhteksien varrella. Moottoritielle on Pälkäneentietä pitkin kolme kilometriä ja Hämeenlinnan keskustaankin vain kuusi kilometriä. Katinalalla on paljon potentiaalia kehittyä ja kasvaa hyvän sijaintinsa vuoksi. Se sijoittuu myös Vanajaveden kupeeseen hyvien vesireittien varrelle.

Kylässä sijaitsee pari maataloa, jotka viljelevät lähinnä viljaa läheisillä pelloilla. Asutusta on runsaasti tiheällä omakotitaloalueella sekä kerros- ja rivitaloalueella. Kylässä sijaitsee seurakunnan kerhohuone, lasten päiväkoti ja esikoulu. Niiden tuntumassa on palloilukenttä ja leikkipuisto. Katinalassa on myös mm. kampaamo, autokorjaamo ja vanhusten palvelutalo. Bussireitti Parolaan ja Hämeenlinnaan kulkee kylän läpi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s