road 57 intersections – Siukola

Kantatie 57 on Hämeenlinnasta Pälkäneelle kulkeva kantatie. Tien pituus on 31 kilometriä. Kantatie 57 lähtee Hämeenlinnan Tiiriöstä, jossa se risteää valtatien 3 kanssa. Se jatkuu Hattulan kuntakeskuksen ohi entisen Hauhon kunnan länsiosien kautta Pälkäneeen Kärväntälään, jossa se päättyy valtatie 12:een noin kuusi kilometriä keskustan eteläpuolella.

Tie on kaksikaistainen. Hyväkuntoinen tie on hyvä vaihtoehto matkustettaessa Hämeenlinnan seudulta Kangasalan ja Oriveden suuntaan sekä edelleen Keski-Suomeen.

Lusin ja Siukolan kylät.

Lusi on muodostunut kyläksi joko rautakauden lopulla tai varhaiskeskiajalla. Ensimmäinen maininta Lusista löytyy vuodelta 1484. Lusin kylän kantatalot Jaakkola, Eskola, Pietilä, Heikkilä ja Mikkola sijaitsivat lähellä Vanajaveden rantaa. Kylän raitin varrella on säilynyt Alitalon (no 139) ja Pietilän (no 145) muodostama vanha rakennuryhmä. Heikkilän mansardikattoinen päärakennus on vuodelta 1924. Mikkolan tila siirtyi Hämeenlinnan kaupungin omistukseen vuonna 1928 kesäsiirtolaksi. Vuonna 1956 kesäsiirtolaan rakennettiin uudisrakennukset Olavi Sahlbergin suunnitelmien mukaan.

Siukola ei ole ollut alunperin oma kylänsä, vaan osa Suotaalaa. Asutus syntyi kun isojaossa Siukolan talo siirrettiin Suotaalan raitin varrelta Lusinselän toiselle puolelle. Siukolasta on kotoisin vuonna 1660 kuollut kirkkoherra Gregorus Matthiae Favorinus, joka suomensi Raamattua. Hänen talonsa sijaitsi Suotaalan kylässä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s